Palasimme Suomeen Viking XPRS:n iltavuorolla, joka lähti klo 18. Meillä oli siis vielä hyvin aikaa Tallinnassa.
Kävelimme mäelle vaaleanpunaisen parlamenttitalon eteen.
Parlamenttitalon vastapäätä on Alexander Nevskyn katedraali. Kurkistimme sisään ortodoksiseen kirkkoon.
Vihreä rakennus on postitoimisto, saimme postitettua kortit. Postimerkki Suomeen maksaa 1,20 euroa.
Viron lippu
Kävelimme mukulakivikatuja
Mäen laella oli kaksi näköalapaikkaa
Näkymä Vanhaan kaupunkiin
Tallinna on kaunis kaupunki
Opasryhmiä näkyi useita
Vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde
Boris Jeltsinin muistomerkki
Kaupunginmuurin päälle pääsee kävelemään kolmen tornin väliset pätkät pienellä pääsymaksulla (aikuiset 1,50 e ja lapset 75 snt).
Tämä olikin meille mukava kohde, sai kiivetä torneihin ja kurkistella ikkunoista ulos.
Ihmiset näköalatasanteella
Käytävät olivat melko matalia, me mahduimme kulkeman suorana, mutta 2 metrin pituinen mies ei. Kuvittelimme millaista olisi olla ollut keskiajan vartiosotilas ja kulkea muurilla.
Tornihuone. Täällä oli varmasti talvella kylmä!
Portaikko - tästähän tulee ihan mieleen kotikaupunkimme Olavinlinna!
Vanhakaupungin kapea kuja
Kenenkähän häät on ikuistettu talon seinään?
Lettubaari oli valittu jo etukäteen yhdeksi ruokapaikaksi ja se olikin mainio valinta! Noin vitosen hintaan oli tarjolla useita erilaisia suolaisia ja makeita lettuja.
Letut tilattiin tiskiltä. Valitsimme kolme suolaista ja kolme makeaa lettua ja laitoimme ne puoliksi. Tämä riitti hyvin kuuden hengen lounaaksi!
Jauhelihatäytteinen lettu
Pekoni-briejuustotäytteinen lettu
Vaniljajäätelö-mansikkahillotäytteinen lettu
Vaahterasiirappilettu
Suklaakastike-vaniljajäätelölettu
Matkaoppaan mukaan lettubaariin on välillä jonoakin, me olimme liikkellä jo ennen klo 12 ja mahduimme hyvin syömään.
Miesten wc:n ovi
Naisten wc:n ovi
Inkivääridrinkkibaari - drinkki hyvä, mutta kalliit limpparit.
Müürivahen käsityökojut
Kukkakojut Vanhassa kaupungissa.
Jos asuisin Helsingissä toisin täältä kotiin kimpun gerberoita.
Sataman Sadamarket. Sieltä kävimme vielä lapsille piraattituliaisia ennen lautan lähtöä.
Isoja laivoja Tallinnan satamassa.
Balloon Tallinna.
Iltaruoka buffetpöydässä
Paluu Helsinkiin klo 20.30.
Helsingistä matka taittui lupsakasti Kososen bussilla vielä Mikkeliin loppuyöksi. Oli kätevää, kun matkatavarat kulkivat bussissa lautalla mennen tullen. Matka meni hyvin, Pärnun viileä sää oli pieni pettymys, mutta näimmepä paikan. Juhannuksen jälkeinen viikko sopi muuten kesäohjelmaamme matkan ajankohdaksi. Ehkä Pärnusta voisi ensi kesäksi vuokrata viikoksi talon tai asunnon. Mutta varman päälle ajankohdaksi kannattaa varmaankin valita heinäkuu, joka on kyllä ruuhkaisempi aika. Tai elokuun alku. Tallinnassa säällä ei ollut niin väliä, pääasia että eläintarhassa ei satanut kuin lopuksi vähän. Olen tyytyväinen valintaamme käydä kahdessa eri paikassa ja yöpyä myös Tallinnassa. Tallinnastakin jäi ystävällinen mielikuva. Tallinnan Meriton Conference & Spa Hotellia suosittelen, ystävällinen portieeri tilasi meille lähtiessä taksin ja kantoi matkalaukut autoon. - Rouva, olkaa hyvä ja istukaa ja odottakaa! Minä hoidan!
Katselimme jonkun verran netistä tietoja matkakohteista ennen lähtöä ja paikan päällä. Itselleni on ehkä opiksi, että ruokapaikkoja voisin tämänkokoiselle perheelle katsoa valmiiksi useammankin mistä valita, missä päin Tallinnaa sitten satummekaan ruoka-aikana olemaan. Tosin juhannuskin vaikutti, osa etukäteen katsomistani paikoista oli kiinni. Suosittelen Tallinnan kävijöille blogia: http://tallinnaa.com/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti