Ensimmäisenä iltapäivänä suuntasimme katsomaan Duomoa, Milanon päänähtävyyttä. Kävelimme Duomolle Corso Buenos Aires -ostoskatua pitkin, ajattelimme että siinä näkee jo vähän Milanon katukuvaa. Suomeen verrattuna kuuma ilma löi kadulla vasten kasvoja, lämpötilaero kotimaahan lienee ollut noin 15 astetta.
Duomo-katedraali on Euroopan suurimpia kirkkoja, pituus 158 m ja leveys 93 m. Duomoa alettiin rakentaa vuonna 1386 ja se valmistui lopullisesti vuonna 1965. Katolla keskustornin huipulla on kullattu nelimetrinen patsas La Madonnina. Katolle pääsee portaita (11 e) tai hissillä (15 e) tutkimaan torneja, tukipilareita ja patsaita. Kirkon sisälle oli pieni jono, koska maastoasuihin pukeutuneet vartijat tarkastivat turistien laukut, he tuntuivat haeskelevan lasipulloja, niitä ei olisi saanut viedä kirkkoon sisälle. Sama laukkujen tarkastus toistui tornin portilla ja meidät tutkittiin myös metallinpaljastimella.
Pyhä Carlo Borromeo lepää kryptassa lasiarkussa.
Katolta näkee hyvin yli kaupungin.
La Madonnina
Kirkossa ja katolla olikin katsottavaa pitemmäksi aikaa kuin alunperin luulin. Hotellille palasimme metrolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti