lauantai 6. kesäkuuta 2015

Castello Sforzesco

Milanon keskustassa on Castello Sforzescon linnoitus. Kävelimme katsomaan sitä. Linnoituksen edessä on suihkulähde, veden läheisyys virkisti kuumassa säässä. Linnoituksen edessä oli lisäksi Expo Gate -rakennus, jossa oli myynnissä Expotavaraa.







Kävelimme linnoituksen pihoilla, mutta emme menneet museoihin sisälle



Linnoituksen pihalla käveli lauantaipäivänä polttariseurue, toinen tänään näkemämme.




Linnoituksen vallihaudat





Ostin linnoituksen lähellä olevasta kioskista neljä postikorttia ja pyysin saada myös neljä postimerkkiä Suomeen. Sain ostokseni keltaisessa mainoskirjekuoressa. Vasta myöhemmin huomasin, että sain GPS-postimerkkejä. Niihin sai äänittää pienen videotervehdyksen. Näin teimmekin, mutta kortteja ei olisi saanut laittaa tavallisiin Italian postin punaisiin laatikoihin vaan vain tiettyihin GPS-kirjelaatikoihin Milanossa tai Torinossa. Emme enää palanneet keskustaan GPS-postilaatikoita etsimään ja tuuppasin kortit kirjoitettuna tavalliseen punaiseen postilaatikkoon - voi olla että ne eivät koskaan tule perille. GPS-kortin matkaa voisi seurata jotekin netissä. Maailma on muuttunut näemmmä aika moderniksi sitten edellisen postikortin lähettämisen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti